Rakokiven monitoimitalon rakentaminen etenee aikataulussa. Rakokivi on järjestyksessään neljäs monitoimitalo Lahdessa. Tilakeskuksen Leena Pirttilä tekee yhteenvetoa tilanteesta videoblogissamme.
Yhteenveto
Monitoimitalot Lahdessa, tilannekatsaus?
- Valmiita hankkeita on tähän mennessä kolme. Jalkaranta ja Liipola valmistuivat vuonna 2015. Silloin luotiin monitoimitalomalli, joka on kehittynyt siitä tilojen monikäyttöisyyden ja tehokkuuden suhteen.
- Launeen monitoimitalo valmistui viime keväänä.
- Rakokivi on nyt järjestyksessään neljäs.
- Rakenteilla on monitoimitalo Kivimaalle, ja vuoroaan odottavat Renkomäen, Mukkulan ja Myllypohjan monitoimitalot.
Terve betonirakenteinen koulu -kehityshanke: toteutustapa ja hyödyt?
- Toteutustapa on hyvin käytännönläheinen: työpajoissa ja tapaamisten välillä mietitään aktiivisesti, miten toimintaa voi kehittää.
- Lisäksi hankkeen osapuolet ovat perustaneet aihealueittain työryhmiä, esimerkiksi kosteuden- ja puhtaudenhallintaan, menettelytapoihin ja viestintään.
- Oletus on, että tästä on hyötyä myös tulevissa rakennushankkeissa.
- Tästä hankkeesta julkaistaan raportti, jossa koko kehitystyö on dokumentoitu.
Koronan vaikutukset Rakokiven monitoimitalohankkeeseen?
- Onneksi vaikutukset ovat olleet vähäisiä.
- Sairaustapauksia on ollut melko vähän.
- Normaalit suojautumiskeinot ovat tietenkin käytössä.
- Kehityshankkeeseen korona on vaikuttanut, kun yhtenä painopisteenä piti olla yhteistoiminnalliset menettelytavat. Yhteistoiminnan luonne on muuttunut täysin.